Meidän vuosi

Tämän kirjottaminen on vaan venynyt ja venynyt. Aloittanut olen aiheen ainakin viikko sitten ja nyt vuoden viimeisenä iltapäivänä onkin hyvä tajuta, että kappas, tämä yksi julkaisematon luonnos odottaa edelleen kirjoittajaansa. On siis taas aika tehdä yhteen veto menneestä vuodesta sekä suunnitelmia&tavoitteita  tulevalle vuodelle. Ja aloitetaan kaikessa loogisuudessa siitä menneestä vuodesta.

Tammikuussa haimme Neran kanssa ensimmäisen tokon alokasluokan 1-tuloksen. Kuukauden päästä tuli ensimmäinen avo1 ja maaliskuussa toinen samanlainen. Toukokuussa läpäisimme hyväksytysti BH-kokeen.

Sitten alkoikin kesän mittainen alamäki. Ensin pissatulehdus ja heti sen jälkeen nielutulehdus. Ja sehän ei muuten parantunut. Kesäkuussa nielu- ja kitarisat poistettiin. Toipuminen kesti piiiitkään. Elokuussa tultiinkin sitten jo junan portaat rytinällä alas, jonka seurauksena etutassun kynnestä lähti kuoret irti. Pakettijalan kanssa taisteltiin ja saikutettiin vielä jokunen (lue: pieni ikuisuus) viikko lisää.

Rino saapui 12 päivä elokuuta, samana päivänä syyslukukauden alkaessa. Minusta tuli siis projektikoiranohjaaja ja tavoitteena saada Rino joku päivä poliisin hommiin.
Neran kanssa vältyimme loppuvuoden sen suuremmilta sairastamisilta ja saavutimme TK2-koulutustunnuksen :).

Meillä oli kaiken kaikkiaan hyvä vuosi. Neran kanssa pystyimme johonkin sellaiseen, mihin meidän ei pitänyt ikinä pystyä. Nykyään, kun katson tuota pientä koiraani, en voi uskoa sen olleen vielä puolitoista vuotta sitten tokotreeneissä perässä vedettävä laamaeläin. Vaikka eihän BH-kokeen läpäisy ja TK2 suorittaminen nyt kovin merkittävä juttu ole, mutta se on silti juuri minulle merkittävää ja tärkeää. Voittajat ei ikinä luovuta ja luovuttajat ei ikinä voi voittaa. Ja meidän kisaurahan on toivon mukaan vasta alussa.

Vuodelle 2014 asetettavia tavoitteita puolestaan ovat:

Nera:

- voi- ja evl- luokkiin kisaamaan
-  jälkikisoihin!
-  Minä tein Neran puolesta uuden vuoden lupauksen, jonka sisältöön kuuluu ainakin pysyä terveenä ja välttää tapaturmia. Niitä meillä on ollut yhden koiran elämän tarpeisiin aivan riittämiin.

Rino:

- Päästä uudelle ohjaajalle ja töihin (vaikka suurin toiveeni olisi, että Rino olisi oma koirani)
- En tiedä yhtään (enkä edes oikeastaan halua tietää) milloin Rino on lähdössä, mutta olisi mukavaa suorittaa ennen sitä ainakin BH-koe.

Ensi vuoden puolelle on tavoitteiden lisäksi myös paljonpaljon muita suunnitelmia ja ideoita sekä koirille että minulle, joita odotan jo kuumeisesti. Ensimmäisenä suunnitelmana olisi lähteä loppiaiseksi pyörittämään koirahoitolaa ja hankkimaan TOPpi-tunteja Kalajoelle. (Ja autokoulu alkaa viikonpäästä!!)
Urheilupuolellekin pitäisi keksiä joku uuden vuoden lupaus, sillä tällä vuodelle asetettu ½ maraton tuli pinkaistua :)

Mutta nyt lähden ulkoiluttamaan neljä koiraa ja valmistelemaan sesset vuoden vaihtumiseen. Oikein paljon tsemppiä kaikille vuoteen 2014!

Jouluja!

Rintin ja Neran kanssa ollaan siis aloitettu loma ja saavuttu kotiin :).Koirillakin on ihan virallisesti nyt lomaa, koska joku on niin neiti, että totuttuaan lämpimiin halli olosuhteisiin ei viitsi reenata ulkona. Mutta hyvä se on koirienkin ottaa välillä vähän rennommin! ja epäilenpä, etten muutamaa päivää kauempaa reenaamatta malta olla, kunnes löydän itseni vähintään ihan vahingossa naksuttelevani Neralle uutta temppua tai teettämässä Rinolle ihan pienenpieniä etsintöjä...
Rinon loman lempi aktiviteetti on kissan kanssa leikkiminen (lue: elävältä rääkkääminen) ja Nera on hyvänä kaverina tässä touhussa mukana. Neraahan ei voisi vähempää kiinnostaa koko kissa, kun Nera on kissan kanssa ilman Rinoa, mutta Rintin seurassa Nera saa huonoja vaikutteita...

Mutta nyt toivotamme kaikille oikein hyvää joulua ja toiminnallista uutta vuotta!



 

 

-Telle, Nera, Rino, Assi&Elvis sekä kissa (kyllä, kissalla on nimikin, mutta kukaan ei käytä sitä)

Kuulumisia

Joulukuun puoli väli - hui.  Tarkoittaa sitä, että viikonloppu vierähti messarissa kehishommissa - hui. No ei vaan, oli tosi mukava viikonloppu, rahaa meni (ja toivottavasti ehkä vähän tulikin) ja koirien joululahja kasasta vois päätellä, että meillä asuu toooosi kilttejä koiria, uusia pantoja herkkuja ja leluja näyttää kertyneen yksi jos toinenkin.
Edellisen viikonlopun olin myös reissussa, hiihtohommissa Rovaniemellä. Olipas huippu kiva ja raskas leiri! Tuli nähtyä Suomi viikon aikana aikalailla päästä päähän :) Sitten onkin enää tää viikko koulua ja alkaa loma, tosin, joku uhraa siitäkin puolet TOPpia tehden...

Viime viikolla Rinon kanssa hallilla käydessä ja saatiin Milla taas kuvailemaan meitä, tällä kertaa videolle! En voi olla taas hehkuttamatta, kuinka tykkään touhuta Rintin kanssa. Se vaan on yksinkertasesti todella mukava koira. 

Lumiriemua

Kaunotar ja riiviö

Viime kirjoituksesta ja kisoista on vierähtänyt jo melkein kaksi viikkoa. Musta tuntuu, etten nykyään kerkee istumaan koneella ollenkaan saati kirjoittelemaan blogia, kun koko ajan oon treenaamassa tai muuten vaan tekemässä jotakin. Nytkin olen koneella, koska mun pitäisi saada yksi kouluhomma valmiiksi ja jotenkin se vaan vaihtu tämmöseen :D

Alla olevat kuvat ovat kaverini Millan käsialaa, joka kävi kuvailemassa pari päivää sitten kauniista ja komeasta kuvia. Kiitos Milla, haluan teettää nää itselleni ihan oikeiksi kuviksi ;)

 

 



 

Rino on kasvanut kovasti. Se on jo paljon isompi kuin Nera ja painaakin yli 20 kiloa. Ikäähän tosiaan jätkällä on nyt viisi kuukautta ja rapiat päälle. Iso ja komia ukko siitä ainakin kasvaa, jos ei muuta! Karvanpituus on mun lemppari jännityksen aihe :D. Rinon tulessa olin aivan sata varma, että se on pitkäkarvainen. Nyt en ole ollenkaan niin varma, sillä Rinossa ei ole enää mitää muuta karvaista, kuin nuo hervottomat korvahapsut.

Rintin treeneissä on tapahtunut myös silmin nähtävää edistystä. Jäljelllä on jo useampia 5-10 askeleen tyhjiä, etsinnöissä ollaan siirtymässä ruoasta palikoihin (siis sellaisiin muovisiin tikkuihin, joita koira opetetaan etsimään)  ja ollaan tehty ensimmäiset palikkaetsinnät. :)
Tottiksessa seuraaminen on edistynyt huimaa vauhtia ja Rino seuraa aika kivasti. Tokihan, käännöksiin ja pysähdyksiin tarvitsee kovasti käsiapua ja imuttamista, mutta tälläinen perus suoraan seuraaminen on hyvällä mallilla.
Pari viikkoa sitten poliisikoiralaitokselta Tikkanen kävi leikittämässä Rinttiä tyynyllä.
R oli ihan liekeissä :) Se oli varmaan Rinon elämän parhaita hetkiä. Kahdestaankin ollaan leikitty tyynyllä, mutta sen hohtoa on hieman himmentänyt irtoavat hampaat.

Neran kanssa puolestaan ollaan keskitytty kisojen jälkeen voittajajuttuihin. Metalli ja tunnari on NE liikkeet, joita treenatessa tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään. Nera ahdistuu jo pelkän metallinoutokapulan näkemisestä. Se kuitenkin saattaa alkaa jahtaamaan ja saalistamaan kapulaa hyvin, mutta siinä vaiheessa kuin moinen hirvitys pitää ottaa suuhun, niin alkaa paineistaa. Joo, Nera ottaa kyllä kapulan, mutta koko koiran olemus huutaa: "Tää on niin eläinräkkäystä!" Nera on herkkä koira ja erityisen herkkä se on juuri suustaan. Jos joskus olisi ollut fiksu, olisi opettanut jo pienenä sen kantamaan kovia ja ällöjä materiaaleja, nyt se on paljon hankalampaa.
Tunnari puolestaan.... Noo, sanotaanko, että joskus on hyviä tunnaripäiviä ja vähän useammin ei niin hyviä. Nyt kun talvi on saapunut tännekkin ja lunta on jo ihan kiitettävästi maassa niin täytyy käydä hautaamassa omaa päivittäin lumeen etsittäväksi.
No joo, ettei mene ihan synkistelyksi, niin hyppynouto ja ruutu on puolestaan Neran vahvimmat liikkeet - ja nehän on Neran mielestä ihan superhauskojakin! Ne on sellaset liikkeet, joissa koira palkkautuu jo pelkästään niiden suorittamisesta.

Onnellinen

Kisaamassa jälleen. Jännitti ihan sairaasti. Koe suorituksesta ei jälkeen päin muita kuin sumeita muistikuvia, mutta ehkä pääällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että kaikki meni just hyvin ja Nera oli oma ihana itsensä <3. Tuomarina oli Veijo Kinnunen, joka ei tänään antanut kyllä yhtään ylimääräisiä pisteitä kenellekkään.

Paikallamakuu: 9½
Seuraaminen: 8½
Maahanmeno: 10
Luoksetulo: 8
Seisominen: 9
Noutoaminen: 9½
Kauko-ohjaus: 9 (!!)
Estehyppy: 6
Kokonaisvaikutus: 10
Yht. 175,5p 1-tulos TK2

Paikkiksen puoli pistettä meni siihen, etten kuunnellut ihan liikkuria vaan vähän ennakoin vapautusta. Seuraaminen näyttää videolta paria kontaktin pudotusta lukuun ottamatta ihan kivalta, vaikken itse suorituksesta muista juuri mitään :D. Luoksari oli meidän perus luoksari: aavistuksen hidas toppi ja koira epävarma loppuasennon suhteen. Tämä pitää laittaa kuntoon, koska ihan turhaan menettää pisteitä sen takia, ettei koira ole ihan varma, mitä sen kuuluisi siinä tehdä. Sen takia himmaa myös vauhtia lopussa. Seisomisessa kääntyi vähä. Nouto oli hyvä, en tiedä minne meni puolikas. Kaket, wohoow!!, ne onnistu! Ennakoi lopussa perusasennon. Hypyssä kaksi istu käskyä, joten siitä varmaan -2p, mutta mitään muuta vikaa en hypystä löytänyt, joten en tiedä miksi 6.
Tuomari tais tykätä suorituksesta ja tokaisikin liikkeiden loputtua: "Kivan oloinen koira. Ei se myynnissä sattus oleen?"
No ei ole! :D

Illalla tehtiin tyttöjen kanssa pizzaa ja taispa Nerakin saada oman palasensa. Nyt voidaan keskittyä kaikella tarmolla voivoi-juttuihin.
Alla vielä video seuraamisesta:

Hei me oltiin koulutuksessa!

Tätä viikonloppua oon oottanut kauan. Tänä viikonloppuna Kannuksessa oli siis Jessica Svanljungin tokokoulutus. Alunperin suunnitelmissa oli mennä viikonlopuksi kuunteluoppilaaksi + Jessica piti meille perjantaina koulussa tunnit, jonne minä ja Rino sekä kaksi muuta pentua päästiin esimerkkikoirakoiksi.
Mutta kuinkas sitten kävikään? Perjantai-illan osuutta oltiin aloittelemassa ja yksi perjantain koirakko ei saapunut paikalle. Arvatkaas, kuka sinne sitten päätyikään tämän koirakon tilalle? Ei ainakaan minä ja Nera :D. Ei siis muuta kuin äkkiä takaisin kämpille ja hakemaan koiraa.

Aamulla oltiin siis Rintin kanssa kouluttautumassa. Ja Rinohan oli tosiaan edellisenä päivänä kuusi tuntia treeneissä ja aamulla näyttikin siltä, ettei raukka olisi jaksanut herätä ollenkaan :D Mutta niin vaan ylös päästiin ja menin aamulla vielä etuajassa hallille ja sain treenattua kätevästi Neran ennen tuntien alkua.

Rinon kanssa saatiin uusi visio seuraamisen opettamiseen. Olen siis turvautunut tuttuun ja vanhaan imuttamiseen, mutta taidanpa lähteä kokeilemaan tälläista:

 

Täähän on vähän niin kuin takaperin imuttamista, erona se, että koira ei ole kiinni kädessä eikä saa ruokaa koko aikaa, joten se joutuu itse vähän ajattelemaankin mitä tekee. Lisäksi tää on huomattavasti vähemmän kivuliasta ohjaajalle, Rino puree krokotiilin suun kokosella purukalustollaan aina kädet verille.
Hiljaa odottamiseen saatiin myös yksinkertaisuudessaan nerokas idea, joka ei ole vaan jostain syystä pälkähtänyt mieleenkään: koira maahan ja nami etutassujen väliin. Koira on hiljaa ja vartioi ruokaansa. Helppoa ja toimivaa.

Neran kanssa aloitettiin ohjatun opettelu ihan uutena juttuna. Nera oli alkuun oikeesti ihan pihalla. Se ei voinut alkuun käsittää mitä oltiin tekemässä! Pikku hiljaa kaksi pientä hernettä alkoi kuitenkin raksuttaa ja homma oli Neran mielestä ihan hauskaakin.
Tunnariin saatiin myös ideaa, mitä tehdään. Se on alkanut taas halliin siirtymisen jälkeen takkuamaan. Nyt reenaillaan sitä ulkona niin kauan kuin keritään ja sitten siirrytään takaisin sisälle ja koitetaan vähän toisenlaista lähestymistaktiikkaa.
Lopuksi, kun aikaa jäi tutustuttiin zetaan. Nera teki hienosti kaikki asennot oikein ja suoriutui hommasta muutenkin paljon paremmin kuin minä... Emmää oo tajunnut, että tötteröiden kiertosuunnallakin on merkitystä! Mutta nytpä tiedän, kuinka oikea oppinen zeta tehdään :).

Sunnuntain olin vielä sitten ihan suunnitelmien mukaan kuunteluoppilaana. Nyt on ihan hirveesti motivaatiota ja ajatusta siitä, miten jatketaan tästä ja kuinka lähdetään evl:än juttuja työstämään. 

Normiviikko

Loma oli, loma meni ja Kannuksessa jälleen. Koirien syyslomaan kuului jäljestystä ja etsintää, ulkoilua, Neran kohdalla aksaa ja Rinon kohdalla tottista. Molemmat ylitti jäljestyksessä itsensä (tai ainakin ohjaajan odotukset...) kuluneella viikolla.
Muuten otettiin loma rennosti, pääasiassa kotona oltiin.

Tää viikko sitten on kyllä vastustanut muuten kaikella mahdollisella tavalla. Eilen unohdin kokonaan sählytreenit, tiistainan marssin hallille koirien kanssa treenaamaan puoli yhdeksän aikaan illalla vesisateessa vain todetakseni sen olevan varattu, maanantaina onnistuin menemään salillekin sinä ainoana ajan kohtana, jolloin se on varattu, viikonlopun suunnitelmat on mennyt useaan otteeseen uusiksi ja tänään raksassa  jopa onnistuin saamaan pihdeillä haavan sormeen. Älkää kysykö miten se on mahdollista...

Eilen aamulla myöhästyin myös lukion tunneilta, kiitos kauniin sään, joka hieman hidasti aamutoimiani. En ollut herätysaikaa säätäessäni ottanut huomioon koirien pesua tai kumppareiden etsintää tai sitä, että kun ulkona uppoaa nilkkoihin asti loskaan, ei pyörän käyttö luultavasti ole kovin viisasta. Ja täytyy myöntää, ihan oikeasti menin lukiolle mustat nokian kumisaappaat jalassa :D. Opistollahan tää on ihan arkipäiväinen juttu, mutta lukiolle tosiaan kumpparit ja tuulihousut jalassa kävellessäni naureskelin itsekseni, kuinka mullikoulusta karanneelta mahdoinkaan näyttää ei-niin-säänmukaisiin vaatteisiin pukeutuneiden lukiolaisten rinnalla.
Onneksi tämmöset viikot ei oo ihan joka viikkosia, vaikka mulla tunnetusti aika paska tuuri onkin :D. Mutta hei, ei aina voi onnistua.

Vaikka siis tiistaina ei tosiaan hallille päästykkään, niin ollaan me silti reenattu, pääasiassa Neran kanssa tokoa, Rinon kanssa etsintöjä ja tottista. Eikä ne nyt oo niin kamalankamalan huonosti sujunut :).
Neran maanantain perustokoilut ja keskiviikon kokeenomaiset sujui tosi kivasti, mutta tänään luoksari ja metsku hajoili kyllä pahasti. Eniten harmittaa, kuinka huonosti olin treenit suunnitellut tai ottanut huomioon sitä, että nämä Neran ei niihin vahvimpiin liikkeisiin kuuluvat jutut ei välttämättä suju kovin hienosti. Mutta huomenna uus yritys, kun ohjaajakin on ehkä vähän paremmin miettinyt treenit. Ja hei, kaket on edennyt lyhyessä ajassa ihan valtavasti, ne alkaa näyttämään jo aikas hyvältä. Oikeastaan voittajan liikkeissä ei enää mitään suurempia ongelmia metallia (eihän sellasen ällötyksen kanssa nyt voi juosta!) ja luoksaria (hiipii) lukuun ottamatta ole, joten kyllä me vielä sinne voivoi-kisoihin tän vuoden puolella päästään :).

Rinttitintti sitten taas on oikein riemastuttava pieni saksanpaimenkoira riemastuttavan sakemmanihuutonsa kanssa. No okei, ei se huuda muuta kuin kiihtyessään. Ja Rino kiihtyy mm. herätyskellosta, uloslähdöstä ja jos Nera saa treenata. Uloslähtö tilanteissa olen kuitenkin saanut sen hiljentymään heittämällä sille ennen kuin teen mitään ulos lähtöön viittaavaakaan ruokaa etsittäväksi. Siinä se sitten touhottaa ruokansa kanssa, kun minä laitan vaatteet päälle, mutta on sentään hiljaa.
Pahimmaksi jutuksi on nyt parissa päivässä muodostunut se, että Rino joutuu hallilla boksiin ja Nera saa treenata. Täytyy nyt ens kerralla ottaa sille vaikka luu mukaan ja toivoa, että rauhottuu pureksimaan sitä. Ainakin tähän asti ruoka on saanut sen hyvin hiljentymään.

Muuten Rino on kyllä ollut varsin pätevänä. Sen kanssa treenaaminen on huippua, koska se on niin rehellinen ja motivoitunut koira. Nera on sellainen pikku lusmu, joka yrittää aina päästä mahdollisimman helpolla. Mukavuudenhaluinen on ehkä paras sanavalinta kuvaamaan pientä bordercollieta. Nera vaatii ohjaajankin aina ajattelemaan.
Vaikka Rino oppii Neraan verrattuna hitaasti ja on vähän palikka, mutta se, ettei se ajattele niin paljon itse vaan haluaa vain tehdä täysillä, tekee treenaamisesta huomattavasti erilaista kuin Neran kanssa. Molemmissa omat puolensa ja hyvä niin, ne on molemmat loistavia pikku koiria omalla tavallaan.<3

Pienet, tyhmät ja onnelliset treenaa

Syksyn eka kouluviikko opistolla takana ja loma edessä, jeeee! Kyllä seitsemän päivän kesäloman jälkeen edessä oleva loma tuntuu niin hyvältä! (Ja silti mua meinaa vähän ahdistaa, kun en mene loman ajaksi työssäoppimaan, mikä olisi ollut ehkä viisasta) Lomalla olis jokatapauksessa suunnitelmissa luonnollisesti treenata, lenkkeillä, syödä ja nukkua paljon. Mitä muuta ihminen edes tarvitsee ollakaseen onnellinen? :)

 

Vaikka loma alkaakin, ensimmäinen viikko opistolla oli kokonaisuutena poikkeuksellisen kiva. Tuntui ehkä ensimmäisen kerran, että oikeasti opiskelenkin eläintenhoitajaksi enkä maajussiksi :D. Ei siinä, ei niissäkään hommissa mitään vikaa ole ollut, mutta kyllä tää on vissiin kuitenkin enemmän se mun juttu?
Viikko on siis pitänyt sisällään pupujen koulutusta ja hoitoa, rally-tokon seuraamista, lehmän teoriaa, temppuprojekti, treenejä... Tänään päästiin ihan Tuire Kaimion luennolle! Ja hän oli myös seuraamassa meidän treenejä eilen ja tänään :P.

Koska Rino on projektikoira niin Rinon tehtäviin kuuluu myös olla tuntikoirana. Tunneilla ollaan puututtu Rintin äspeekoolle hyvin tyypilliseen ääntelyongelmaan ja saatu tarkat ohjeistukset asian kitkemiseen. Rino on kasvaessaan muuttunut viime aikoina etenkin ulkonäöllisesti että myös luonteellisesti. Sanoisinko, että siitä on tullut saksanpaimenkoira. Juurikin nopeasti lisääntynyt ääntely ja se, että R on oppinut kiihtymään on viime aikaisia rodunomaisia muutoksia. Se ei ole enää mikään tasainen pallero, vaan kun se tajuaa, että nyt aletaan tekemään hommia, ei toinen meinaa pysyä nahoissaan. Tekeminen on niin siistiä! Treenilistalla meillä on tällä hetkellä erilaiset portaat, pinnat ja tasot, rauhoittuminen&rentoutuminen, ääntelyn kitkeminen ja takapään käyttö.

Etenkin nyt, kun tuo kaveri alkaa olla yhtä koipea ja keho on täysin holtiton, täytyy panostaa kehon hallintaan ja paljon. Ja portaat sitä jänskättää aika paljon! Nenän käyttöhommat on puolestaan ehdottomasti Rinon vahvuus, etsinnät ja jälki sujuvat oikein mukavasti. Tänään käytiin myös ensimmäistä kertaa opettelemassa ruudin hajun etsintää.

Nerakin on reenannut, vaikkei käytännöntunneille enää mukaan pääsekkään. Toteutettiin Millan kanssa temppuprojekti opettamalla Neralle ja Nadalle kohdentamalla ohjaajan kiertämistä peruuttaen. Temppua ei kylläkään saatu kahdessa päivässä ihan valmiiksi, mutta kyllä Nera jo puoliksi ympäri peruuttaa. Loman tavoitteena on  opettaa temppu loppuun.

Tokoa ollaan myös käyty hallilla ja pihalla treenaamassa.

Jännä nähdä, miten kovasti halli ja hallissa tekeminen nostattaa Neran kierroksia. Sillä ei ole ollut ulkona treenatessa tunnarin kanssa pitkään aikaan mitään ongelmia, mutta hallilla treenatessa palaamme tuttuun bingopeli-ilmiöön. Toki, Neran kanssa taisteltiin ko. liikkeen suoritustavasta viime talvena juuri hallilla ja pääsi siellä usein tekemään tätä, joten voisiko tällöin kyseessä olla jotain paikkaan ehdollistumista? Todennäköisesti jonkinlainen tämän + kiihtymisestä johtuva yhdistelmä aiheuttaa kapuloiden maistelua.

 

Onnellisetpienettyhmätpaimenkoirani <3

Mainitsinkin jo aiemmin, että Rino on kasvanut kovasti etenkin parin viime viikon aikana. Siltä on pudonnut ensimmäiset maitohampaat! Onneksi sain toisena lähteneen talteen :). Pentukarva alkaa lähtemään ja nostipa herra ensimmäisen kerran jalkaansakkin. Mihin se mun pallero katoaa?

 

 

Kiven alla piilossa

Eilen lähdettiin kämppikseni Janitan kanssa Kokkolaan tokokisoihin. Nojoo, vaikkei tuloksilla juhlittu tälläkään kertaa ja koulari antaa vielä odottaa itseään, en voi todellakaan sanoa, että oli turha reissu. Kisoista jäi paljon ajateltavaa treenien kannalta ja muutenkin jäi positiivinen fiilis. Tuomarina oli Tiina Laakko ja tälläisiä pisteitä kertyi:

Paikalla makuu: 10
Seuraaminen: 6½ (tuntui kamalalta, mutta videolta katsottuna ei ollenkaan niin paha.  Nera meinas pariin otteeseen lähteä katselemaan hallia, joten lisäkäskyjä)
Maahanmeno: 10
Luoksari: 7 (valui ja väljästi eteen)
Nouto: 6 (katseli palautuksessa hallin kattoa, joten päätyi vahingossa sivulle eikä eteen, joten luovutuksessa säätöä)
Seisominen: 10
Kaket: 0
Hyppy: 8 (nousi seisomaan liikkurin käskyllä)
Kokonaisvaikutus: 9 (koira tekee kivasti, mutta unohtaa välillä, mitä on tekemässä)
Yht. 141p ja 2-tulos

Kakeihinhan se kosahti taas. Pakko se on myöntää: niissä on jokin ongelma. Tätä ongelmaa on vain hiukan haastavampi ratkaista, koska treeneissä Nera ennakoi ja kiihtyy kakeista, kisoissa jumittaa. Mutta tiedämpähän ainakin mitä treenataan. Tälle samalle treenilistalle päätyy myös liikkuritreeni, eteen tulotreeni ja stoppitreeni. Jees, katsellaan kuukauden päästä sitten uudestaan. Josko sitten päästäis viimein eroon avoimestaluokasta?

Kisoista jäi ajateltavaa myös asenne kisaamiseen. On aika surullista katsottavaa, kuinka tosissaan ihmiset kisaamisen toisinaan ottavat. Tai kuinka raskaasti epäonnistumisen voi ottaa. Hei ihmiset, tää on vaan harrastus! Vieläpä sellainen harrastus, jota harrastetaan elävän ja ajattelevan eläimen kanssa. Ei kaikki voi vaan aina onnistua. Se kuuluu tähän juttuun, vaikkei epäonnistuminen mukavalta tunnukkaan.

Alunperin tänään mun piti olla juoksemassa canicross viestiä Kuopiossa. Valitettavasti yksi joukkueemme jäsenistä oli tullut yön aikana kipeäksi ja reissu peruuntui viime tipassa:(. No, kerrankin sai kellon soitua viiden jälkeen aamulla vain painaa hälyytyksen pois ja kääntää kylkeä.
Lähdettiin sitten käymään Neran kanssa pitkästä aikaa hakumetsässä. Treenattiin eräiden valtavan kokoisten siirtolohkareiden ympäristössä ja piiloteltiin kivien välisissä onkaloissa. Neralle tehtiin eka ilmaisutreeni, eli näki maalimiehen vilauksen maalimiehestä piilolla. Ilmaisi hyvällä haukulla, olin oikein tyytyväinen treenimäärän huomioon ottaen :).
"Oikeissa" etsinnöissä oli ensimmäisellä maalimiehelle mennessä vähän sähellystä ja intoa, mutta toisesta ukkoa etsiessä käyttin nenäänsä jo paljon paremmin.

<3

Koeviikko viimein ohi ja elämä saa taas muutakin sisältöä kuin jatkuvaa lukemista. Lisäksi mulla on tässä loppuviikko vapaata ja viikonlopulle on suunnitteilla kaikkea jännää. Ja koska lukiojakso on ohi, niin tarkoittaa myös että opistojakso alkaa. Ja paras juttu kaikesta: kohta on LOMA!
Noniin, jos tämä tällä hetkellä ylipositiivinen ihminen rauhoittuu taas vähän ja kertoo vähän jotain muutakin kuin hehkuttaa koeviikosta selviytymistä.

Sain viimeinkin Rinon kylkiäisenä kuuluneen treenikassin sisältöineen. Ja tätä ei tarvitse edes palauttaa ;).Olo oli kuin lapsena joululahjoja availlessa: D&C hihnat ja -pannat, patukat ja etenkin sähkönsininen liina oli aika makeita. En yleensä ole koiriin liittyessä mitenkään materiaalionnellinen ihminen, mutta nyt olen. Mahtavaa saada lahjoituksena kassillinen kunnon treenikamaa!

Tämmöstä siellä oli sisällä! Ja Nerankin mielestä tyyny oli kiva

 

Viime viikonloppu oltiin Neran ja Rinon kanssa hoitamassa kotona kessuja, porukoiden olessa kissanäyttelyissä. Olipa kiva viikonloppu johon sisältyi pitkästä aikaa kunnon aksareenit, jäljestystä, etsintää ja mun omia treenejäkin. Ja tapahtui vähän jotain erikoisempaakin. Löysin nimittäin ihan meidän tontin vierestä pikkuisen kissanpennun.

Otettiin rääkyvä kisuli pikkuveljen kanssa kiinni ja käytiin kiertelemässä naapureita, mutta pikkuiselle ei löytynyt kotia. Otettiin reppana sitten meille ja kaverista paljastui aika yltiösosiaalinen tapaus. Ei siis todellakaan mikään villikissanpentu, vaan selvästi ihmisen kanssa asunut kissa, joka rakastaa keikkua olkapäillä ja nukkua sylissä.
Kissa on tällä hetkellä porukoilla ja etsiskelee edelleen kotia.



Syksyä

Kesä näyttää taas lopulta kääntyneen syksyksi. Ainakin jos näitä reilu viikko sitten otettuja kuvia katsoo. Tai katsoo pihalle, jossa on tähän aikaan vuorokaudesta ollut jo hyvän aikaa pimeää ja vettäkin taitaa melkein sadella. Koulussa on ollut poikkeuksellisen rankka lukiojakso ja päivistä tuntuu toisinaan loppuvan tunnit kesken. Mutta enää kaksi viikkoa, niin opistojakso täältä tullaan!

Rinokin on asunut meillä jo kuukauden. Tuntuu, kuin se olisi ollut siinä aina. Se on vähän liian kiva koira ja pidän siitä aivan liikaa. Tuntuu jo nyt ihan kauhelta, että joku päivä se viedään multa pois.

Pennun kanssa ollaan jäljestetty kovasti ja ruokaa on tullut poljettua maahan lähes päivittäin. Pikkukoira on ollut varsin pätevä jälkikoira. Se jälejstää intensiivisesti, hyvällä motivaatiolla ja syö tarkasti kaiken ruoan pois. Myös kovalle alustalle ollaan pari kertaa tehty jälkeä ja Henna opetti minulle telaketjujäljen tekoa. Jännää, ja vähän hölmöä suihkutella sylkivettä jäljelle, mutta vaikutti Rinollekkin toimivan sangen hyvin.
Eilen oltiin Tikkasen pitämissä poliisiprojektien treeneissä. Näytettiin vähän, mitä ollaan tehty tottiksen ja jäljen puolella. Lisäksi Rino tutustui hieman tyynyyn ja ties kyllä heti mitä sille pitää tehä. :D

Neran kanssa puolestaan ollaan palattu täyspainotteiseen treenaamiseen. Pääasiassa siis tokoa, mutta myös pari jälkeä ja muutamat aksatreenit.
Tokon treenaaminen on ollut jotenkin hankalaa. Tai hankalaa on ollut jälleen pitkän tauon jälkeen palata suunnitelmallisiin ja tavoitteellisiin treeneihin, kun treenirutiini tuntuu olevan jotenkin ihan hukassa. Eikä ole ollut mitään kunnon tavotteita. Paitsi siis nyt, kun vähän aloin katselemaan kisakalenteria ja päädyinkin samantien ilmoittamaan Neran avoimeen luokkaan kahden viikon päähän ja voittajan korkkauskin olisi kalenteriin merkattu. Että seuraavaksi ei muuta kuin reenejä suunnittelemaan!

Tänään käytiinkin kämppiksen kanssa tekemässä liikkuroituja treenejä. Neralle otin pitkähkön seuraamisen,  hyppy- ja tasamaanoudon, avon kaket sekä tunnarin.
Nera oli seuraamisessa vähän löysä, mutta noudot oli jo huomattavasti paremmat, samoin kuin kaket. Tunnari oli hieno, ei kävi huolella kaikki läpi, eikä yrittänytkään maistella ja nappasi varman näköisenä oman. Jes, ehkäpä tää murhekryyni alkaa vihdoinkin oikeesti toimia?


Idiootit vauhdissa :D



Ps. Rino on aina tähän päivään asti tykännyt juosta Neran mahan alta. Tänään oli se suuri päivä, kun kaveri loikkasi Neran yli. :D Rinolla on nyt siis ikää 14vk ja on melkein Neran kokoinen.

Mitä meille kuuluu?

Huhhuh, kiirettä on taas pitänyt ja blogi on pysynyt hiljaisena. Lukiojaksoa siis eletään, joten hommaa riittää. Pentu kasvaa ihan älytöntä vauhtia, se ei oo enää mikään pallero vaan näyttääkin jo koiralta! Tykkään Rinosta päivä päivältä enemmän. Se on niin järkevä ja reipas koiran alku. Leikkii hyvin, ruoka maistuu eikä ole mikään häslä, vaan ennemmin luonnehtisin rauhalliseksi naperoksi.

Rino ja Rinon tyttöystävä Muru. Murusta tulee isona opaskoira.

Neran kanssa on viimein palattu saikulta ja juoksutauolta! Eilen ensimmäiset tokotreenit pitkään pitkään aikaan ja kyllä täytyy sanoa, että huhhuh, mitä sikailua! Nera oli ihan "häääääh, mitä sää äiti taas horiset, emmää oo koskaan kuullukaan? Mitä, mikä maahan? Täh, miten niin edistän?"
Tänään uusinta yritys meni jo huomattavasti paremmin, eikä enää testaillut, että tarviiko hänen nyt todella tehdä jotakin vai ei. Neran kanssa olisi tarkoitus mennä sinne voivoi-luokkaan marraskuussa, jos vain nyt pysyisi koira terveenä ja hengissä. Se ei Neran tapauksessa ole aina kovinkaan todennäköistä.

Huomatkaa Neran ilme kun komensin sen Rinpulan viereen kuvaan :D

Rinon kanssa on ajeltu jälkeä, tapettu rättejä ja patukkaa, imuteltu seuraamisen alkua, maahan menoa ja istumista harjoiteltu. Lisäksi ollaan käyty katselemassa luonnetestiä, matkustettu junalla ja bussilla, käyty metsässä jne. Lyhyesti sanottuna sosiaalistuttu ja opeteltu elämään koiriksi.

Viikonloppuna olin treenailemassa itseäni Syötteellä. Olipa astetta makeammat maisemat reenata! 11 tuntia treeniä tuli kolmena päivän aikana ja sunnuntai-iltana olin aika kuollut, kun lopulta saavuttiin koirien kanssa Kannukseen.

Vauva-arkea ja sairaslomaa

Rino alkaa olla kotiutunut ja vauva-arki pyörii. Ruokaa nassuun neljä kertaa päivässä, ulkoilua huomattavasti useammin ja siitä huolimatta siivoilen pissoja lattialta. Mutta onhan tuon ikäiset pennut jotain niiiiin <3! Nytkin pikkupörrö nukkuu lämmittämässä ja nakertamassa varpaitani ja aikaisemmin otettiin päikkärit pennun koisiessa kainalossa.

Rinon kanssa ollaan harjoiteltu ihan perusasiota, tutusteltu toisiimme ja tavattu paljon uusia koiria ja ihmisiä. Voi miten ihanan reipas ja sosiaalinen pentu tuo on! Häntä pystyssä mennään moikkaamaan kaikki uudet tuttavuudet. Neran kanssa niillä on alkanut synkkaamaan alkukankeuden jälkeen hyvin ja yöt ne nukkuukin Neran petiin ahtautuneena.

Mutta koska Rino on melkein minun koirani, ja tunnetusti minun koirillani on aina sairaan huono tuuri, ei Rinokaan ole välttynyt tältä. Tulopäivänä huomasin, että pennun etuhammas on keskeltä halki. Nyt toinen puolikas on kuitenkin tippunut pois ja kaipa tuo toinenkin puoli viimeistään hampaiden vaihdunnan aikana lähtee.
Noo, haljenneen hampaan lisäksi huomattiin, että Rinolla on korvat täynnä jotain kummallisia näppylöitä. Diagnoosissa päädyttiin alkavaan korvatulehdukseen, joten nyt tungetaan canofiteä korviin.

Kaikkihan tietää sen feissarimokissa kiertävän jutun, jossa ivataan äitien tapaa vertailla lastensa sairauksia? Musta tuntuu, että muistutaa pahasti mua :D
Alkaa nimittäin pikkuhiljaa nakertaa tuo Neran jatkuva sairaslomailu. Oikeesti, tuo koira on ollut tänä kesänä kolme viikkoa terveenä. Tai treenikykyisenä. Siis _kolme viikkoa_. Se on ihan älyttömän vähän. Tassuside kuuria on kestänyt nyt kohta kolmisen viikkoa ja vielä suunnilleen saman verran edessä. Ei tarvitse varmaan edes kertoa, kuinka lopen kyllästynyt olen sen pakettijalan ja kurahanskojen ym. kanssa värkkäilyyn?

Neran kanssa treenimotivaatiokin on ihan pohjalukemissa. Eihän tassu estä mitenkään, esimerkiksi tokon treenaamista, mutta ei edes oikeastaan kiinnosta. Alkaa vaan välillä tuntua siltä, että miksi edes yritän, koska koira on kuitenkin kohta jostakin kipeenä.
Mutta eikai se auta tästä lannistua, vaan antaa ajan kulua ja odottaa, että kynsi kasvaisi takaisin. Ja toivoa, että päästäisiin jalan paketoinnista eroon ennen kuin kurakelit alkaa.

Rino

Viikko sitten maanantaina sain puhelun opettajaltani. Poliisilta ois tulossa ens viikolla pentu, otatko? No totta hitossa otan!
En tosiaan kerennyt miettiä yhtään ja pari tuntia puhelun jälkeen tulikin sellainen "mitä mää taas menin tekemään"-olo.

Tässä sitä nyt ollaan 8-viikkoisen, pitkäkarvaisen, sekalinjaisen sakasanpaimenkoira uros pennun kanssa. Pentu kantaa kutsuma nimeä Rino ja on poliisikoiralaitoksen omistuksessa.

<3

Nuorten tokon SM

Eilen kisailtiin mun elämän viimeset nuorten SM-kisat Elviksen kanssa. Aika haikeeta, viisi vuotta sitten kisasin ensimmäisen kerran tokossa Assin kanssa samaisella paikkakunnalla eli Vöyrissä.
Nera oli sillon pikkupentu ja mukana kannustusjoukoissa, enää Nera ei ole ihan niin pikkuinen, mutta edelleen se siellä kannustusjoukoissa näyttää pyörivän...

Oli aivan huippukiva päivä jokatapauksessa! Aamu ei alkanut aivan yhtä loistavasti, sillä menomatkalla Kokkolan kohdalla tajusin unohtaneeni noutokapulan kotiin. Siihen aikaan ei ollut mikään lemmikkieläinliike auki ja Vöyrissä sellaista ei edes ollut. Käytiin jopa katsomassa löytyisikö sellaista Vöyrin Halpa-hallista. Joo, ei todellakaan kuulkaa löytynyt. Aika kaukana niistä Halpa-halleista, missä mä oon tottunut käymään, oli sen verran käpykauppa :D

Onneksi kisapaikalla oli tarvikemyyntiä, joten sain ostettua meille uuden kapulan. Aamupäivällä kisojen katselua ja koiran valmistelua. Avoimessaluokassa oli neljä koiraa ja oltiin Elviksen kanssa toisena. Tuomarina Allan Aula ja leppoista arvostelua siis.

Paikalla makuu: 10
Seuraaminen: 10 (Ehdottomasti samaa mieltä, Elvis teki tosi hyvän seuraamisen!)
Maahan meno: 9 (Huono liikkeelle lähtö)
Luoksari: 7 (Kaksi kutsua ja vähän valui)
Seisominen: 9 (Huonosti mukaan)
Nouto: Tää oli semmonen nouto, mitä en unoha ikinä! :D Elvis vain varmisti tällä, etten varmasti tule ikinä unohtamaan viimesiä nuorten SM:ejäni.

Mikä meni vikaan?

Jep, Elvis kiikutti kapulan kiltisti tuomarille. Eikä muuten tullut pois. Tuomari yritti jopa hätistää sitä mun luokse, mutta Elvis vain seurasi sitä kapula suussa :'D

Liikkurikin nauroi mun vieressä kaksin kerroin ja saatiin kyllä aika raikuvat aplodit. Ihana Elvis <3

Valitettavasti liike meni nollille, mun mielestä oltais kyllä ansaittu vähintään 11 pistettä. :D

 

Kaket: 9 (Aaltoja, NE ONNISTU!!! Työvoitto! Jätettäessä maahan menoon lisäkäsky)

Hyppy: 0 (Valitettavasti tyhmä ohjaaja yritti saada Elvistä hyppäämään takaisin Neran käskyllä, jota Elvis ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää)

Kokonaisvaikutus: 10

Yht. 144p ja jäätiin neljänneksi

 

 

 

 

Olen ihan älyttömän tyytyväinen Elvikseen! Joo, vaikka tuo nouto oli aika kierotemppu, mutta eikai kukaan voi ottaa sellasta vakavasti? Ja sen jälkeen piti vielä pystyä kokoamaan itsensä ja jatkamaan suoritusta...:D



Kaukokäskyjen onnistuminen oli noudon lisäksi hilpeyttä aiheuttava tekijä. Mahtavaa, että ne vihdoinkin toimii myös kisatilanteessa.

Iltapäivä kuluikin sitten alokasluokkaa katsellessa, tutustuessa uusiin ihmisiin ja jäätelöä syödessä. Noissa kisoissa on kyllä ihan loistava tunnelma osallistujien kesken. Tai harvemmin taviskisoissa tulee juteltua tuntemattomille.

Lentävä hollantilainen sai lohdutuspalkinnon

Hoitolavuoro eli kentsu loppui perjantaina, joten mulla alkoi nyt loma! Arvatkaa, kuka oli ihan pirteenä kahdeksan aikaan pystyssä, koska on herännyt koko kesän kuuden aikoihin...

Kato mä lennän taas....

Nera leikki sunnuntai-iltana spacemania. "Kattokaa, mä lennän!"
Tämä junan portaista suunnattu "lento" eli siis kuperkeikka tuli maksamaan 150 euroa ja ainakin kuuden viikon sairasloman.

Potilaana jälleen kerran

Tultiin siis sunnuntaina Kannukseen hoitolavuoroon Neran ja Elviksen kanssa ja Nera tipahti pikajunan ritiläportaista pää edellä alas. Etutassun kynsi meni halki ytimen ja kuoren irrotessa toisistaan. Eläinlääkäri poisti sitten kuoren ja jäljellä on ytimen tynkä, joka on ihan saakelin kipeä. Tassusiteen vaihtaminen tänään oli sellanen operaatio, että huhhuh! Nera, joka ei koskaan valita kivusta, huusi kuin syötävä.
Nyt sitten taas sairastetaan. Kerkesihän pikku-spaceman melkein kuukauden terveenä ollakkin.

Kentsussa ollaan alimiehityksessä, eli pyöritetään luokkakaverini kanssa hoitolaa kahdestaan ja koiria on ihan kiitettävä määrä. Päivät on venyneet siis vähän turhankin pitkiksi, inhottavaa jättää kipeä koira yksinään kämpille. Nukutuksestakin se piti jättää yksin heräilemään, mutta ehkä Elvis on katsonut sen perään?
Tälläisinä hetkinä kentsun valistuslause: "hoida hoitokoiraa niin kuin toivoisit omaa koiraasi hoidettavan", tuntuu vain niin tekopyhältä.

MÄ EN JAKSA!!

Aamupäivällä, ennen lähtöä Kaustiselle tokokisoihin yrittämään viimestä ykköstä osoitin Neralle päällä olevani toppini kuvaa ja sanoin: "Katoppa Nera tätä ja lue tämä. Nyt mietit vähän aikaa mitä se tarkottaa ja koita miettiä miten voisit vaikka soveltaa sitä tänään." Nera katso mua takaisin hyvin neramaisella vakavalla, ihmettelevällä ja ehkä vähäsen aliarviovallakin ilmeellä. Harmi, kun mulla ei ole tästä ilmeestä kuvaa, mutta siitä topista löytyy :)

Tätähän se toko on :)

Nojoo, Nera tais matkan aikana unohtaa tuon team workin tai sitten se vaan vakavailmeinen tuijottaminen oli vain pienen bordercollien vastaus: "unelmissas".

Eli ei ollut kisat mitkään tiimityöskentelyn taidon näyte. Aika kaukana siitä.
Kisat olivat urheilukentällä, johon paistoi kolmen aikaan iltapäivällä aurinko paahtavan kuumasti. Aseita näytti viereisen huoltoaseman mittari 36, joten samaa luokkaa se varmaan kentälläkin oli. Neralle kuumuus on aika paha juttu. Oltiin ensimmäisenä kehässä ja en oikein saanut kunnolla nosteltua Neraa. Lisäksi jouduttiin odottamaan kehässä tuomaria ainakin 5 minuuttia, kun palasi vielä hoitamaan jotain asioita toimitsijoiden kanssa. Yritin teettää Neralla siinä kehässä vielä jotain virettä nostelevia temppuja, mutta eipä oikein noussut. Tältä meidän suoritus sitten näytti:

Paikalla makuu: 10
Seuraaminen: 7½ (alku tosi huono, parani loppua kohden)
Maahan meno: 10
Luoksetulo: 10
Seisominen: 10
Nouto: 6 (lähti juoksemaan jonnekkin ihan väärään suuntaan ja sitten paljon lisäkäskyjä, että löysi kapulan. Hidas palautus)
Kaket: 0 (ei jaksa nousta!!)
Hyppy: 8 (ei jaksa istua, meempä mieluummin maahan...)
Kokonaisuus vaikutus: 9 (ei oikein jaksa)
Yht. 152

Eli ei jaksanut oikein sitten millään. Varsinkaan istua. Harmittaa vietävästi noi kaket, mutta tää on koiraurheilua. Jos itselläkin on tuskastuttavan kuuma tuossa kelissä, niin entäs koiralla. Eihän se toki mikään selitys ole, pitäis sitä nyt silti nousta kakeissa ylös, mutta ehkä vähän kuitenkin armahtaa itseeni ja koiraa? 
Olihan toki kokeessa positiivisia asioitakin. Nera teki kyllä elämänsä hienoimman koeluoksetulon! Stoppi oli ihan hämmästyttävän hyvä. Ja neljä kymppiä on myös mukava juttu, vaikkei ne pisteet ykköseen riittäneetkään.

Ps. Viime lauantaina kisailin itseäni vastaan vähän toisellaisessa jutussa. Juoksin elämäni ensimmäisen puoli maratonin! :) Maaliin tuleminen ja itsensä voittaminen on vain parasta.

Ja vähän lisää treenejä...

R&N <3

Onko mitään parempaa, kuin hyvin menneet aksatreenit? No ei!
Aksaa on käyty treenaamassa tälläviikolla keskiviikkona ja nyt sitten tänään. Treenit on menneet mukavasti ja olleet ennen kaikkea kehittäviä! Musta tuntuu, että oikeesti oon parin viime treenin aikana tajunnutkin ja osannutkin jotain.
Tänään vedettiin radan pätkälle kunnon raivo päälle, tai minä vedin.
Nera nimittäin päätti, että nyt loppu mun rataan tutustuminen ja söi kuvassa näkyvän hienon ja ihan hintavankin hihnan D&C poikki aikansa kuluksi. Oli pieni bordercollie hieman vaikeana, kun näki miten mua otti päähän.

Noo, ilmeisesti joskus on pienten koirien sallittua olla tuhmana ja suututtaa kartturinsa, jos siitä on näin positiivisia vaikutuksia. Vedettiin treeni puhtaasti läpi, eikä rimat kolisseet! Minä en siis näin ollen ilmeisesti juossut koiran eteen, ollut puolta kilometriä myöhässä tai käskyttänyt väärässä paikassa väärään aikaan.
Antaa kummasti motivaatiota ja toivoa tulevaisuuteen; kyllä me vielä joskus ollaan hyviä...

Sannan arkistojen kätköistä löytyi tälläinen suunnilleen seitsemän vuotta vanha kuva.
Tästä sitä on joskus alotettu. Kuva on otettu varmaankin alkeiskurssilta ja muistan kiljuneeni riemusta, kun äiti ilmoitti minut sinne :).

Pikku-Telle 10 vuotta ja pörrö-Assi 1 vuotta.
Oon mä vähän kasvanu tässä seitsemän vuoden aikana, kun toi liian suurena roikkuva treeniliivi ei mee enää mun päälle :D.

Aksasta tokoon ja Nerasta Elvikseen. Tarkemmin ottaen Elviksen kakeihin.
Nehän on ollut meidän murhekryyni jo pidemmän aikaa. Ihan ihme jumittamisia välillä. Pari päivää sitten Elvis jumitti taas.
Päätin, että nyt puutun siihen kyllä ihan kunnolla, ei millään epäsäännöllisillä vahvistamisilla ym. ole ollut mitään vaikutusta tuohon ongelmaan. Karjaisin siis muutaman ärräpään ja nakkasin kädessäni olleen naksuttimen Elviksen viereen, en siis koiraan, johon nyt tuon turkin läpi ei mitkään muoviset naksuttimet edes paljoa kolahtaisi.
Elvis kohottautui hyvin loukkautuneen näköisenä, korvat luimussa ylös. Palkkasin ja vapautin koiran heittämällä pallon E:n selän taakse. Ja mitä tekee The DRAAMA King? Juoksee pallon ohi ja jatkaa matkaansa ulko-ovelle ja ilmaisee hyvin selvästi menevänsä nyt sisälle. "Treenaa kuule yksinäs", sen ilme kertoi hyvin paljon puhuvasti.

Eikä se suostunut enää tulemaan treenaamaan, joten treenit loppu siihen. Kerkesin jo manata itseäni koiran itsetunnon ja motivaation totaalisesta pilaamisesta, mutta eipä jätkä onneksi seuraavana päivänä ollut enää moksiskaan. Eikä ole jumittanut kakeja, ainakaan toistaiseksi :).

Treenejä

Nera teki tällä viikolla paluun jälkimettään ja agikentälle!
Ei hitto, on mukava reenata kun on ollut tässä pari kuukautta ollut pelkällä tokotreenillä. :D

Agihommissa vierähtikin heti kerralla vähän kauemmin. Alunperin suunnitelluista tunnin mittaset treenit vaihtuikin kolmen tunnin kentällä norkkoiluun.
Tosin, tähän kolmeen tuntiin sisältyi kylläkin alkeiskurssin vetoa, ettei me Riikan kanssa nyt ihan sitä kolmea tuntia kuitenkaan sentään treenitty.
Nera oli kuitenkin pätevänä ja opeteltiin jotain Riikan agirodussa oivaltamia ideoita sekä backläppiä. Sekä kepeille avokulmaa, ohijuoksuja ja lähetyksiä siinä samalla. Ja mäkin ehkä onnistuin pari kertaa olemaan järkevä ja melkein ajoissakin :D

Keskiviikkoiltana käytiin tosiaan jäljellä. Ensin ajattelin tehdä jäljen maastoon, jossa ei varmasti ole käynyt yhtäkään marjastajaa. Nooo, onnistuin sitten viemään jäljen sellaiseen ryteikköön, ettei siellä yksikään marjanpoimija ollut käynyt, mutta ei siellä enää koirakaan olisi pystynyt jäljestämään. Suota, metsähakkuuta, suopursua, heinikkoa ja jumalatonta risukkoa ja pajukkoa yhtäaikaa. Onnittelin itseäni loistavasta maaston valinnasta ja eikun takasin tielle. Pari keppiä olin jo tuonne jäljen alulle kerennyt jättää, joten uutta jälkeä tekemään neljällä kepillä.

Uudessa paikassa oli sitten takuulla ollut marjastajia ja näkyikin ihan selkeästi, että ihmisiä oli kävellyt metsässä.
Aika epävarmoissa tunnelmissa sitten lähettiin ajamaan jälkeä. Tai minä lähdin, Nerasta ei voi sanoa samaa. Se oli taas ihan intopiukeena, sillä on yhtä-äkkiä herännyt joku sisäinen jäljestämisraivo :D. Jana oli hieno, ei pienintäkään epäröintiä. Alkuun vähän seilasi jäljen päällä, mutta tasaantui kun malttoi vähän rauhoittua. Kepit ja kulmat hyvät. Ojan ylityksessä vähän aikaa haki, mutta sai kuitenkin nopeasti uudestaan jäljestä kiinni.
Eli oikein mukavasti mennyt jälki kaikin puolin, eikä välittänyt runsaista harhoista pätkääkään.

Mitäs muuta meille kuuluu?
Eilinen meni Vuokatissa rastiviikon viimeisissä osakilpailuissa, joihin lähdettiin vähän extempore käymään. Mä näytin vähän muille suunnistajille mallia, miten Vuokatinvaara tullaan astetta nopiampaa alas ja sittenhän mulla olikin polvet auki, nilkka kipee ja uus kompassi kahtena palasena. Eli meni just niinkun pitkin!
Koiratkin oli mukana, ja olipa illalla melko väsynyttä porukkaa päivän reissaamisesta.
Tänään tuli kehisteltyä Oulussa, joten meillä on ollut oikein mukava viikko ja viikonloppu :).

Elämän pieniä iloja

Tänään on hyvä päivä, koska...

Nera on viime päivinä lopettanut kakomisen kokonaan ja vähentänyt merkittävästi läähättämistä! Ei sitä vieläkään normaaliksi voi sanoa, esim. rasituksen ja haukkumisen jälkeen läähättelee vielä runsaasti, mutta sellainen "turha" läähättely on poistumaan päin :). Olo on aika helpottunut; olen maalaillut viime aikoina piruja seinille sydämmen vajaatoiminnasta ja keuhkoissa olevasta nesteestä ynnä muusta. Jos vika olisi sydämmessä/keuhkoissa yksi olennainen oire eli yksiminen tuskin katoaisi täysin yhtä-äkkiä?
Ilmeisesti kurkussa olleet tikit ovat nyt sulaneet, eivätkä enää ärsytä kurkkua. Riehuminen ja haukkuminen sen sijaan tosiaan aiheuttaa läähätystä, eli olisiko kurkku edelleen kuitenkin kipeä? No, mutta oireiden väheneminen on joka tapauksessa HYVÄ juttu!

^^ Suu kiinni!!

Porukat ja Elvis lähtivät kesäloma reissulle Pärnuun. Rapakon toiselta puoleltakin kantautui hyviä uutisia, sillä Elvis oli napannut sertin ja vara-cacibin, joka kylläkin vahvistuu ihka oikeaksi cacibiksi. Näin ollen Elvis sai nimensä eteen vielä etuliitteen EE MVA :).

Kauniin sään innoittamana lähdettiin aamupäivällä Assin ja Nepen kanssa metsälenkille ja uimaan. Tai Nera ui, minä ja Assi tyydyttiin kahlailuun. Löydettiin rannalta myös trukkilevystä ja styroksista tehty lautta, jolla Nera lipui pitkin lammikkoa. Assi ei uskaltanut kyytiin, vaan piti koko touhua jokseenkin epäilyttävänä...



 

 

Löyettiin uimapaikan vierestä mustikoita! Oi, kun oli hyvvää! :) Hirveä mussutus vaan kuului, kun jokainen asetuttiin omalle mättäälle syömään. Paitsi, että mun piti vaihtaa sitä mätästä aika useasti, koska heti kun jompikumpi kaveri oli saanut oman mättäänsä tyhjäksi, niin ne siirtyi  minun mättäälle.

 

 

Tänään on hyvä päivä myös, koska on ollut lämmin ja aurinko paistanut. Myöskin mieltä nostaa se, että ens viikko on viimeinen viikko nurtsin leikkuu puuhissa! Eläinten hoidosta nurmikon hoitoon ja sen jälkeen jatkuisi lasten hoidolla. Niin mikä loma? (Tosin nurtsin leikkuun loppuminen tuntuu yhtä hyvältä ajatukselta kuin loman alku!)

 

Elämän pieniä iloja on myös se, kun saan tämmöset kaverit heti syliin, kun hetkeksi kerkeen pysähtyä johonkin :)

 



Asenteenmuutos angsti

Viimeksi taisin kirjoittaa jotain sen suuntaista, että Nera on lähtenyt hyvin parantumaan. No, parantuminen on kyllä tyssännyt kuin kanan lento, sillä Nera läähättää edelleen. Samallalailla, lähes taukoamatta se on nyt läähättänyt jo reippaasti yli kuukauden ajan. En kohta muista, miltä tuo koira näyttää, kun se ei läähätä. Ja jokakerta, kun näen sen läähättävän alkaa vaan nätisti sanottuna ketuttaa. Miten jostain koiran normaalista käyttäytymistä voi tulla noin epänormaalia?

Noh, jos lopetetaan tämä itkeminen ja yritetään vaihtaa astetta kevyempään. Höpötellään vaikka vähän treeneistä ja muusta mukavasta. Ainiin, mutta eihän meillä ole muuta treenielämää kuin toko. Liikkeissä on tapahtunut kyllä hienoja edistysaskelia, mutta niistä iloitseminen tuntuu niin turhalta, koska koira vain läähättää. "Odota, mä vedän eka vähän henkeä ja jatketeen sitten", se sanoo.
Hiihtovalmentajani oli määrännyt treeniohjelmaani koirien lenkitystä useammalle päivälle. Hauska ajatus valmentajalta, joka ei todellakaan ymmärrä koirista mitään. Ei niin hauskaa on se, etten tiedä viitinkö raahata tuota läähättäjää kolmen tunnin metsälenkille.

Mutta jos lopetetaan oikeasti nyt tämä itkeminen, ja lyödään ylihuolestuneelle omistajalle muutama elämänrealiteetti kehiin:

1. Nera on leikattu vajaa kaksi viikkoa sitten
2. Se ei ole kovin pitkä aika
3. Sillä on kurkussa tikkejä, jotka kutittaa sitä
4. Tänään on ollut lämmin päivä
5. Muutkin koirat läähättää kun on lämmin ilma
6. Kuvia katsellessa löydän enemmän niitä kuvia, missä Nera läähättää, kuin missä ei. Ehkä se on ennenkin läähättänyt, mutta en ole itse tehnyt siitä tälläista ongelmaa?

Ehkä otan nyt todella itseäni niskasta kiinni ja lopetan tämän vatvomisen. Katsellaan parin viikon päästä uudestaan asiaa. Otan sen riskin, että otus tukehtuu sinne lenkille (mitä nyt kukaan järkevä ihminen ei muuten pidä kovin todennäköisenä kuolinsyynä ihan perusterveelle koiralle) ja vien sen sinne. Sitähän koirien kuuluu tehdä; nauttia elämästä metsässä riehuen.
Enkä treenaa, jos saan pahamielen aikaseksi siitä, kun koiralla on vähän kuuma.
Auttoipa ahdistukseen kummasti, kun ihan kirjoitti virallisen asenteen muutos angstin :D