Mitä meille kuuluu?

Huhhuh, kiirettä on taas pitänyt ja blogi on pysynyt hiljaisena. Lukiojaksoa siis eletään, joten hommaa riittää. Pentu kasvaa ihan älytöntä vauhtia, se ei oo enää mikään pallero vaan näyttääkin jo koiralta! Tykkään Rinosta päivä päivältä enemmän. Se on niin järkevä ja reipas koiran alku. Leikkii hyvin, ruoka maistuu eikä ole mikään häslä, vaan ennemmin luonnehtisin rauhalliseksi naperoksi.

Rino ja Rinon tyttöystävä Muru. Murusta tulee isona opaskoira.

Neran kanssa on viimein palattu saikulta ja juoksutauolta! Eilen ensimmäiset tokotreenit pitkään pitkään aikaan ja kyllä täytyy sanoa, että huhhuh, mitä sikailua! Nera oli ihan "häääääh, mitä sää äiti taas horiset, emmää oo koskaan kuullukaan? Mitä, mikä maahan? Täh, miten niin edistän?"
Tänään uusinta yritys meni jo huomattavasti paremmin, eikä enää testaillut, että tarviiko hänen nyt todella tehdä jotakin vai ei. Neran kanssa olisi tarkoitus mennä sinne voivoi-luokkaan marraskuussa, jos vain nyt pysyisi koira terveenä ja hengissä. Se ei Neran tapauksessa ole aina kovinkaan todennäköistä.

Huomatkaa Neran ilme kun komensin sen Rinpulan viereen kuvaan :D

Rinon kanssa on ajeltu jälkeä, tapettu rättejä ja patukkaa, imuteltu seuraamisen alkua, maahan menoa ja istumista harjoiteltu. Lisäksi ollaan käyty katselemassa luonnetestiä, matkustettu junalla ja bussilla, käyty metsässä jne. Lyhyesti sanottuna sosiaalistuttu ja opeteltu elämään koiriksi.

Viikonloppuna olin treenailemassa itseäni Syötteellä. Olipa astetta makeammat maisemat reenata! 11 tuntia treeniä tuli kolmena päivän aikana ja sunnuntai-iltana olin aika kuollut, kun lopulta saavuttiin koirien kanssa Kannukseen.