Kato mä lennän taas....

Nera leikki sunnuntai-iltana spacemania. "Kattokaa, mä lennän!"
Tämä junan portaista suunnattu "lento" eli siis kuperkeikka tuli maksamaan 150 euroa ja ainakin kuuden viikon sairasloman.

Potilaana jälleen kerran

Tultiin siis sunnuntaina Kannukseen hoitolavuoroon Neran ja Elviksen kanssa ja Nera tipahti pikajunan ritiläportaista pää edellä alas. Etutassun kynsi meni halki ytimen ja kuoren irrotessa toisistaan. Eläinlääkäri poisti sitten kuoren ja jäljellä on ytimen tynkä, joka on ihan saakelin kipeä. Tassusiteen vaihtaminen tänään oli sellanen operaatio, että huhhuh! Nera, joka ei koskaan valita kivusta, huusi kuin syötävä.
Nyt sitten taas sairastetaan. Kerkesihän pikku-spaceman melkein kuukauden terveenä ollakkin.

Kentsussa ollaan alimiehityksessä, eli pyöritetään luokkakaverini kanssa hoitolaa kahdestaan ja koiria on ihan kiitettävä määrä. Päivät on venyneet siis vähän turhankin pitkiksi, inhottavaa jättää kipeä koira yksinään kämpille. Nukutuksestakin se piti jättää yksin heräilemään, mutta ehkä Elvis on katsonut sen perään?
Tälläisinä hetkinä kentsun valistuslause: "hoida hoitokoiraa niin kuin toivoisit omaa koiraasi hoidettavan", tuntuu vain niin tekopyhältä.

MÄ EN JAKSA!!

Aamupäivällä, ennen lähtöä Kaustiselle tokokisoihin yrittämään viimestä ykköstä osoitin Neralle päällä olevani toppini kuvaa ja sanoin: "Katoppa Nera tätä ja lue tämä. Nyt mietit vähän aikaa mitä se tarkottaa ja koita miettiä miten voisit vaikka soveltaa sitä tänään." Nera katso mua takaisin hyvin neramaisella vakavalla, ihmettelevällä ja ehkä vähäsen aliarviovallakin ilmeellä. Harmi, kun mulla ei ole tästä ilmeestä kuvaa, mutta siitä topista löytyy :)

Tätähän se toko on :)

Nojoo, Nera tais matkan aikana unohtaa tuon team workin tai sitten se vaan vakavailmeinen tuijottaminen oli vain pienen bordercollien vastaus: "unelmissas".

Eli ei ollut kisat mitkään tiimityöskentelyn taidon näyte. Aika kaukana siitä.
Kisat olivat urheilukentällä, johon paistoi kolmen aikaan iltapäivällä aurinko paahtavan kuumasti. Aseita näytti viereisen huoltoaseman mittari 36, joten samaa luokkaa se varmaan kentälläkin oli. Neralle kuumuus on aika paha juttu. Oltiin ensimmäisenä kehässä ja en oikein saanut kunnolla nosteltua Neraa. Lisäksi jouduttiin odottamaan kehässä tuomaria ainakin 5 minuuttia, kun palasi vielä hoitamaan jotain asioita toimitsijoiden kanssa. Yritin teettää Neralla siinä kehässä vielä jotain virettä nostelevia temppuja, mutta eipä oikein noussut. Tältä meidän suoritus sitten näytti:

Paikalla makuu: 10
Seuraaminen: 7½ (alku tosi huono, parani loppua kohden)
Maahan meno: 10
Luoksetulo: 10
Seisominen: 10
Nouto: 6 (lähti juoksemaan jonnekkin ihan väärään suuntaan ja sitten paljon lisäkäskyjä, että löysi kapulan. Hidas palautus)
Kaket: 0 (ei jaksa nousta!!)
Hyppy: 8 (ei jaksa istua, meempä mieluummin maahan...)
Kokonaisuus vaikutus: 9 (ei oikein jaksa)
Yht. 152

Eli ei jaksanut oikein sitten millään. Varsinkaan istua. Harmittaa vietävästi noi kaket, mutta tää on koiraurheilua. Jos itselläkin on tuskastuttavan kuuma tuossa kelissä, niin entäs koiralla. Eihän se toki mikään selitys ole, pitäis sitä nyt silti nousta kakeissa ylös, mutta ehkä vähän kuitenkin armahtaa itseeni ja koiraa? 
Olihan toki kokeessa positiivisia asioitakin. Nera teki kyllä elämänsä hienoimman koeluoksetulon! Stoppi oli ihan hämmästyttävän hyvä. Ja neljä kymppiä on myös mukava juttu, vaikkei ne pisteet ykköseen riittäneetkään.

Ps. Viime lauantaina kisailin itseäni vastaan vähän toisellaisessa jutussa. Juoksin elämäni ensimmäisen puoli maratonin! :) Maaliin tuleminen ja itsensä voittaminen on vain parasta.

Ja vähän lisää treenejä...

R&N <3

Onko mitään parempaa, kuin hyvin menneet aksatreenit? No ei!
Aksaa on käyty treenaamassa tälläviikolla keskiviikkona ja nyt sitten tänään. Treenit on menneet mukavasti ja olleet ennen kaikkea kehittäviä! Musta tuntuu, että oikeesti oon parin viime treenin aikana tajunnutkin ja osannutkin jotain.
Tänään vedettiin radan pätkälle kunnon raivo päälle, tai minä vedin.
Nera nimittäin päätti, että nyt loppu mun rataan tutustuminen ja söi kuvassa näkyvän hienon ja ihan hintavankin hihnan D&C poikki aikansa kuluksi. Oli pieni bordercollie hieman vaikeana, kun näki miten mua otti päähän.

Noo, ilmeisesti joskus on pienten koirien sallittua olla tuhmana ja suututtaa kartturinsa, jos siitä on näin positiivisia vaikutuksia. Vedettiin treeni puhtaasti läpi, eikä rimat kolisseet! Minä en siis näin ollen ilmeisesti juossut koiran eteen, ollut puolta kilometriä myöhässä tai käskyttänyt väärässä paikassa väärään aikaan.
Antaa kummasti motivaatiota ja toivoa tulevaisuuteen; kyllä me vielä joskus ollaan hyviä...

Sannan arkistojen kätköistä löytyi tälläinen suunnilleen seitsemän vuotta vanha kuva.
Tästä sitä on joskus alotettu. Kuva on otettu varmaankin alkeiskurssilta ja muistan kiljuneeni riemusta, kun äiti ilmoitti minut sinne :).

Pikku-Telle 10 vuotta ja pörrö-Assi 1 vuotta.
Oon mä vähän kasvanu tässä seitsemän vuoden aikana, kun toi liian suurena roikkuva treeniliivi ei mee enää mun päälle :D.

Aksasta tokoon ja Nerasta Elvikseen. Tarkemmin ottaen Elviksen kakeihin.
Nehän on ollut meidän murhekryyni jo pidemmän aikaa. Ihan ihme jumittamisia välillä. Pari päivää sitten Elvis jumitti taas.
Päätin, että nyt puutun siihen kyllä ihan kunnolla, ei millään epäsäännöllisillä vahvistamisilla ym. ole ollut mitään vaikutusta tuohon ongelmaan. Karjaisin siis muutaman ärräpään ja nakkasin kädessäni olleen naksuttimen Elviksen viereen, en siis koiraan, johon nyt tuon turkin läpi ei mitkään muoviset naksuttimet edes paljoa kolahtaisi.
Elvis kohottautui hyvin loukkautuneen näköisenä, korvat luimussa ylös. Palkkasin ja vapautin koiran heittämällä pallon E:n selän taakse. Ja mitä tekee The DRAAMA King? Juoksee pallon ohi ja jatkaa matkaansa ulko-ovelle ja ilmaisee hyvin selvästi menevänsä nyt sisälle. "Treenaa kuule yksinäs", sen ilme kertoi hyvin paljon puhuvasti.

Eikä se suostunut enää tulemaan treenaamaan, joten treenit loppu siihen. Kerkesin jo manata itseäni koiran itsetunnon ja motivaation totaalisesta pilaamisesta, mutta eipä jätkä onneksi seuraavana päivänä ollut enää moksiskaan. Eikä ole jumittanut kakeja, ainakaan toistaiseksi :).

Treenejä

Nera teki tällä viikolla paluun jälkimettään ja agikentälle!
Ei hitto, on mukava reenata kun on ollut tässä pari kuukautta ollut pelkällä tokotreenillä. :D

Agihommissa vierähtikin heti kerralla vähän kauemmin. Alunperin suunnitelluista tunnin mittaset treenit vaihtuikin kolmen tunnin kentällä norkkoiluun.
Tosin, tähän kolmeen tuntiin sisältyi kylläkin alkeiskurssin vetoa, ettei me Riikan kanssa nyt ihan sitä kolmea tuntia kuitenkaan sentään treenitty.
Nera oli kuitenkin pätevänä ja opeteltiin jotain Riikan agirodussa oivaltamia ideoita sekä backläppiä. Sekä kepeille avokulmaa, ohijuoksuja ja lähetyksiä siinä samalla. Ja mäkin ehkä onnistuin pari kertaa olemaan järkevä ja melkein ajoissakin :D

Keskiviikkoiltana käytiin tosiaan jäljellä. Ensin ajattelin tehdä jäljen maastoon, jossa ei varmasti ole käynyt yhtäkään marjastajaa. Nooo, onnistuin sitten viemään jäljen sellaiseen ryteikköön, ettei siellä yksikään marjanpoimija ollut käynyt, mutta ei siellä enää koirakaan olisi pystynyt jäljestämään. Suota, metsähakkuuta, suopursua, heinikkoa ja jumalatonta risukkoa ja pajukkoa yhtäaikaa. Onnittelin itseäni loistavasta maaston valinnasta ja eikun takasin tielle. Pari keppiä olin jo tuonne jäljen alulle kerennyt jättää, joten uutta jälkeä tekemään neljällä kepillä.

Uudessa paikassa oli sitten takuulla ollut marjastajia ja näkyikin ihan selkeästi, että ihmisiä oli kävellyt metsässä.
Aika epävarmoissa tunnelmissa sitten lähettiin ajamaan jälkeä. Tai minä lähdin, Nerasta ei voi sanoa samaa. Se oli taas ihan intopiukeena, sillä on yhtä-äkkiä herännyt joku sisäinen jäljestämisraivo :D. Jana oli hieno, ei pienintäkään epäröintiä. Alkuun vähän seilasi jäljen päällä, mutta tasaantui kun malttoi vähän rauhoittua. Kepit ja kulmat hyvät. Ojan ylityksessä vähän aikaa haki, mutta sai kuitenkin nopeasti uudestaan jäljestä kiinni.
Eli oikein mukavasti mennyt jälki kaikin puolin, eikä välittänyt runsaista harhoista pätkääkään.

Mitäs muuta meille kuuluu?
Eilinen meni Vuokatissa rastiviikon viimeisissä osakilpailuissa, joihin lähdettiin vähän extempore käymään. Mä näytin vähän muille suunnistajille mallia, miten Vuokatinvaara tullaan astetta nopiampaa alas ja sittenhän mulla olikin polvet auki, nilkka kipee ja uus kompassi kahtena palasena. Eli meni just niinkun pitkin!
Koiratkin oli mukana, ja olipa illalla melko väsynyttä porukkaa päivän reissaamisesta.
Tänään tuli kehisteltyä Oulussa, joten meillä on ollut oikein mukava viikko ja viikonloppu :).

Elämän pieniä iloja

Tänään on hyvä päivä, koska...

Nera on viime päivinä lopettanut kakomisen kokonaan ja vähentänyt merkittävästi läähättämistä! Ei sitä vieläkään normaaliksi voi sanoa, esim. rasituksen ja haukkumisen jälkeen läähättelee vielä runsaasti, mutta sellainen "turha" läähättely on poistumaan päin :). Olo on aika helpottunut; olen maalaillut viime aikoina piruja seinille sydämmen vajaatoiminnasta ja keuhkoissa olevasta nesteestä ynnä muusta. Jos vika olisi sydämmessä/keuhkoissa yksi olennainen oire eli yksiminen tuskin katoaisi täysin yhtä-äkkiä?
Ilmeisesti kurkussa olleet tikit ovat nyt sulaneet, eivätkä enää ärsytä kurkkua. Riehuminen ja haukkuminen sen sijaan tosiaan aiheuttaa läähätystä, eli olisiko kurkku edelleen kuitenkin kipeä? No, mutta oireiden väheneminen on joka tapauksessa HYVÄ juttu!

^^ Suu kiinni!!

Porukat ja Elvis lähtivät kesäloma reissulle Pärnuun. Rapakon toiselta puoleltakin kantautui hyviä uutisia, sillä Elvis oli napannut sertin ja vara-cacibin, joka kylläkin vahvistuu ihka oikeaksi cacibiksi. Näin ollen Elvis sai nimensä eteen vielä etuliitteen EE MVA :).

Kauniin sään innoittamana lähdettiin aamupäivällä Assin ja Nepen kanssa metsälenkille ja uimaan. Tai Nera ui, minä ja Assi tyydyttiin kahlailuun. Löydettiin rannalta myös trukkilevystä ja styroksista tehty lautta, jolla Nera lipui pitkin lammikkoa. Assi ei uskaltanut kyytiin, vaan piti koko touhua jokseenkin epäilyttävänä...



 

 

Löyettiin uimapaikan vierestä mustikoita! Oi, kun oli hyvvää! :) Hirveä mussutus vaan kuului, kun jokainen asetuttiin omalle mättäälle syömään. Paitsi, että mun piti vaihtaa sitä mätästä aika useasti, koska heti kun jompikumpi kaveri oli saanut oman mättäänsä tyhjäksi, niin ne siirtyi  minun mättäälle.

 

 

Tänään on hyvä päivä myös, koska on ollut lämmin ja aurinko paistanut. Myöskin mieltä nostaa se, että ens viikko on viimeinen viikko nurtsin leikkuu puuhissa! Eläinten hoidosta nurmikon hoitoon ja sen jälkeen jatkuisi lasten hoidolla. Niin mikä loma? (Tosin nurtsin leikkuun loppuminen tuntuu yhtä hyvältä ajatukselta kuin loman alku!)

 

Elämän pieniä iloja on myös se, kun saan tämmöset kaverit heti syliin, kun hetkeksi kerkeen pysähtyä johonkin :)