Kiven alla piilossa

Eilen lähdettiin kämppikseni Janitan kanssa Kokkolaan tokokisoihin. Nojoo, vaikkei tuloksilla juhlittu tälläkään kertaa ja koulari antaa vielä odottaa itseään, en voi todellakaan sanoa, että oli turha reissu. Kisoista jäi paljon ajateltavaa treenien kannalta ja muutenkin jäi positiivinen fiilis. Tuomarina oli Tiina Laakko ja tälläisiä pisteitä kertyi:

Paikalla makuu: 10
Seuraaminen: 6½ (tuntui kamalalta, mutta videolta katsottuna ei ollenkaan niin paha.  Nera meinas pariin otteeseen lähteä katselemaan hallia, joten lisäkäskyjä)
Maahanmeno: 10
Luoksari: 7 (valui ja väljästi eteen)
Nouto: 6 (katseli palautuksessa hallin kattoa, joten päätyi vahingossa sivulle eikä eteen, joten luovutuksessa säätöä)
Seisominen: 10
Kaket: 0
Hyppy: 8 (nousi seisomaan liikkurin käskyllä)
Kokonaisvaikutus: 9 (koira tekee kivasti, mutta unohtaa välillä, mitä on tekemässä)
Yht. 141p ja 2-tulos

Kakeihinhan se kosahti taas. Pakko se on myöntää: niissä on jokin ongelma. Tätä ongelmaa on vain hiukan haastavampi ratkaista, koska treeneissä Nera ennakoi ja kiihtyy kakeista, kisoissa jumittaa. Mutta tiedämpähän ainakin mitä treenataan. Tälle samalle treenilistalle päätyy myös liikkuritreeni, eteen tulotreeni ja stoppitreeni. Jees, katsellaan kuukauden päästä sitten uudestaan. Josko sitten päästäis viimein eroon avoimestaluokasta?

Kisoista jäi ajateltavaa myös asenne kisaamiseen. On aika surullista katsottavaa, kuinka tosissaan ihmiset kisaamisen toisinaan ottavat. Tai kuinka raskaasti epäonnistumisen voi ottaa. Hei ihmiset, tää on vaan harrastus! Vieläpä sellainen harrastus, jota harrastetaan elävän ja ajattelevan eläimen kanssa. Ei kaikki voi vaan aina onnistua. Se kuuluu tähän juttuun, vaikkei epäonnistuminen mukavalta tunnukkaan.

Alunperin tänään mun piti olla juoksemassa canicross viestiä Kuopiossa. Valitettavasti yksi joukkueemme jäsenistä oli tullut yön aikana kipeäksi ja reissu peruuntui viime tipassa:(. No, kerrankin sai kellon soitua viiden jälkeen aamulla vain painaa hälyytyksen pois ja kääntää kylkeä.
Lähdettiin sitten käymään Neran kanssa pitkästä aikaa hakumetsässä. Treenattiin eräiden valtavan kokoisten siirtolohkareiden ympäristössä ja piiloteltiin kivien välisissä onkaloissa. Neralle tehtiin eka ilmaisutreeni, eli näki maalimiehen vilauksen maalimiehestä piilolla. Ilmaisi hyvällä haukulla, olin oikein tyytyväinen treenimäärän huomioon ottaen :).
"Oikeissa" etsinnöissä oli ensimmäisellä maalimiehelle mennessä vähän sähellystä ja intoa, mutta toisesta ukkoa etsiessä käyttin nenäänsä jo paljon paremmin.

<3