Kaunotar ja riiviö

Viime kirjoituksesta ja kisoista on vierähtänyt jo melkein kaksi viikkoa. Musta tuntuu, etten nykyään kerkee istumaan koneella ollenkaan saati kirjoittelemaan blogia, kun koko ajan oon treenaamassa tai muuten vaan tekemässä jotakin. Nytkin olen koneella, koska mun pitäisi saada yksi kouluhomma valmiiksi ja jotenkin se vaan vaihtu tämmöseen :D

Alla olevat kuvat ovat kaverini Millan käsialaa, joka kävi kuvailemassa pari päivää sitten kauniista ja komeasta kuvia. Kiitos Milla, haluan teettää nää itselleni ihan oikeiksi kuviksi ;)

 

 



 

Rino on kasvanut kovasti. Se on jo paljon isompi kuin Nera ja painaakin yli 20 kiloa. Ikäähän tosiaan jätkällä on nyt viisi kuukautta ja rapiat päälle. Iso ja komia ukko siitä ainakin kasvaa, jos ei muuta! Karvanpituus on mun lemppari jännityksen aihe :D. Rinon tulessa olin aivan sata varma, että se on pitkäkarvainen. Nyt en ole ollenkaan niin varma, sillä Rinossa ei ole enää mitää muuta karvaista, kuin nuo hervottomat korvahapsut.

Rintin treeneissä on tapahtunut myös silmin nähtävää edistystä. Jäljelllä on jo useampia 5-10 askeleen tyhjiä, etsinnöissä ollaan siirtymässä ruoasta palikoihin (siis sellaisiin muovisiin tikkuihin, joita koira opetetaan etsimään)  ja ollaan tehty ensimmäiset palikkaetsinnät. :)
Tottiksessa seuraaminen on edistynyt huimaa vauhtia ja Rino seuraa aika kivasti. Tokihan, käännöksiin ja pysähdyksiin tarvitsee kovasti käsiapua ja imuttamista, mutta tälläinen perus suoraan seuraaminen on hyvällä mallilla.
Pari viikkoa sitten poliisikoiralaitokselta Tikkanen kävi leikittämässä Rinttiä tyynyllä.
R oli ihan liekeissä :) Se oli varmaan Rinon elämän parhaita hetkiä. Kahdestaankin ollaan leikitty tyynyllä, mutta sen hohtoa on hieman himmentänyt irtoavat hampaat.

Neran kanssa puolestaan ollaan keskitytty kisojen jälkeen voittajajuttuihin. Metalli ja tunnari on NE liikkeet, joita treenatessa tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään. Nera ahdistuu jo pelkän metallinoutokapulan näkemisestä. Se kuitenkin saattaa alkaa jahtaamaan ja saalistamaan kapulaa hyvin, mutta siinä vaiheessa kuin moinen hirvitys pitää ottaa suuhun, niin alkaa paineistaa. Joo, Nera ottaa kyllä kapulan, mutta koko koiran olemus huutaa: "Tää on niin eläinräkkäystä!" Nera on herkkä koira ja erityisen herkkä se on juuri suustaan. Jos joskus olisi ollut fiksu, olisi opettanut jo pienenä sen kantamaan kovia ja ällöjä materiaaleja, nyt se on paljon hankalampaa.
Tunnari puolestaan.... Noo, sanotaanko, että joskus on hyviä tunnaripäiviä ja vähän useammin ei niin hyviä. Nyt kun talvi on saapunut tännekkin ja lunta on jo ihan kiitettävästi maassa niin täytyy käydä hautaamassa omaa päivittäin lumeen etsittäväksi.
No joo, ettei mene ihan synkistelyksi, niin hyppynouto ja ruutu on puolestaan Neran vahvimmat liikkeet - ja nehän on Neran mielestä ihan superhauskojakin! Ne on sellaset liikkeet, joissa koira palkkautuu jo pelkästään niiden suorittamisesta.